Jäsenyydestä voi olla hyötyä

Yhdistyksillä on yleensä jäsenmaksu, joka maksetaan vuosittain. Sen maksaa useimmiten yksittäinen jäsen, mutta joissain yhdistyksissä, jotka ovat ns. ”kattojärjestöjä” (eli yhdistyksen jäseninä ovat muut yhdistykset, eivät henkilöjäsenet) jäsenmaksua maksavat jäseninä olevat yhdistykset. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on yleensä suuruusluokaltaan parinkympin molemmin puolin, joten vuositasolla maksun suorittaminen ei ole mikään kovin suuri ponnistus.

Tanssituntien hinnat ryhmissä vaihtelevat normaalisti 20-40 euron välillä riippuen opettajasta, paikasta ja järjestäjästä, ja kokonaisten kurssien hinnat lähtevät yleensä 150 eurosta ylöspäin. Tällöin hinta riippuu, paitsi paikasta ja järjestäjästä, myös kurssin pituudesta. Yksityistunnit ovat usein kalliimpia, mutta myös niistä saatu alennus on euromäärällisesti suurempi.

Jäsenyys on rahan arvoista

Yhdistyksen jäsenet saavat em. maksuista yleensä tuntuvia alennuksia, joten yhdistyksen jäsenenä säästyy tanssiharrastajalta selvää riihikuivaa rahaa! Joissain tapauksissa saat osallistua ilmaiseksi tanssiopetukseen, tai ainakin hinta on jäsenille selvästi edullisempi kuin ei-jäsenille. Osa yhdistyksistä tarjoaa todella edullista opetusta jäsenilleen lukukausimaksujen muodossa, jolloin opetuksen hinta jää n. puoleen normaalihinnoista.

Mikäli yhdistyksellä on oma tanssistudio, on se usein oman jäsenistön käytössä ilmaiseksi – kuten myös mahdolliset tarvikkeet ja opetusmateriaalit. Jotkut yhdistykset myös vakuuttavat jäsenensä, mikä on todella hieno asia koska tunnetustihan urheilussa saattaa tapahtua myös vahinkoja. Jäsenetuna tarjotaan myös edullisempia osallistumismaksuja tanssifestivaaleille ja tapahtumiin – ei pelkästään oma” yhdistyksen järjestämiin, vaan usein myös muihin, yhteistyökumppanien järjestämiin tapahtumiin.

Jäsenyydellä saavutetun rahallisen säästön voi laittaa poikimaan vaikka jossain monista nettikasinoista, kuten esimerkiksi suomenkielinen Pikakasino suomessa, ja voittorahoilla tehdä lajiin tutustumismatkan itämaisen tanssin juurille esimerkiksi Egyptiin tai Las Vegasin loistokkaaseen ympäristöön. Mikäli useampikin yhdistyksen jäsentä onni suosii, voi porukalla suunnata johonkin monista vuosittain järjestettävistä itämaisen tanssin festivaaleista.

Koska yhdistyksen jäsenet saavat tanssiopetusta huomattavasti muita edullisemmin, on yhdistykseen kuulumisesta sitä kautta hyötyä myös ihmisten terveydelle ja varsinkin iäkkäämpien kohdalla myös yhdistystoiminnan tuomien ystävyyssuhteiden ja virikkeiden takia yhdistystoiminnalla on myös mielenterveyteen positiivinen vaikutus.

Itämaisen tanssin harrastajien kannattaa siis liittyä jäseneksi alan yhdistykseen; siitä saa paitsi iloisen mielen, hyvän ryhdin ja terveemmän ruumiin, on jäsenyydestä myös selvää rahallista hyötyä!